Siirry sisältöön
Silta_reference

Silta

Kokonaisvaltaista markkinointia palveluna

Suomen johtava palkka- ja HR-palveluiden tarjoaja Silta oli säilyttänyt vakaan asemansa markkinoilla pitkään, mutta kasvu puuttui. Yhtiö tunnisti, että markkinointia ei johdettu jatkuvasti eikä johdonmukaisesti vaan se koostui satunnaisista yksittäisistä tempauksista. Tähän tarvittiin muutos ja syyskuussa 2017 Silta ulkoisti pääosan markkinoinnistaan Avidly Suomelle.

Tällä hetkellä Sillalla on käytössään Avidlyltä oma ydintiimi, joka koostuu markkinoinnin strategista, luovasta suunnittelijasta, sisällöntuottajasta ja markkinoinnin automaation asiantuntijasta.

 

Avidlyn ketterä ulkoistusmalli mahdollistaa läpinäkyvän yhteistyön, juuri oikeiden erityisosaajien hyödyntämisen ja proaktiivisen, liiketoimintalähtöisen markkinoinnin kehittämisen

image (1)-1

+239%

Verkkosivujen kävijämäärä 2018-2019

 

Yhteistyömme alussa määrittelimme yhdessä asiakkaan kanssa yritysbrändin ytimen ja kulmakivet uudelleen. Tämän pohjalta loimme konseptin, joka kiteyttää Sillan kilpailuedun yhteen pääteemaan. Työstä  syntyi vahva näkemys korostaa datan hyödyntämistä ja älykkäitä malleja kaikessa Sillan kommunikaatiossa. Kun teemat on valittu niin, että ne kiinnostavat ja puhuttelevat yleisöä, on yhtiölle saatu mm. PR:llä kymmeniä ansaitun median osumia. Pääteemoja on vielä vuoden 2019 aikana hiottu lisää niin, että ne nivoutuvat vahvemmin alan trendeihin ja Sillan palveluvalikoimaan.

Isojen strategisten linjausten lisäksi olemme aloittaneet myynnin CRM:n ja markkinoinnin automaation integraation, tehneet palvelumuotoilua, tuottaneet sisältöä eri kanaviin, uudistaneet Sillan visuaalista ilmettä, aloittaneet markkinoinnin automaation hyödyntämisen sekä aloittaneet hakusanamainonnan ja pienimuotoisen sosiaalisen median mainonnan. Toimimme toteuttajana myös ulkoisessa integraatioviestinnässä, kun yhtiö myytiin taloushallinnon palveluja tarjoavalle Administerille kesällä 2018.

 

Sillan tiimissä työskentelee eri osa-alueiden osaajia joustavasti, strategisen ydintiimin säilyessä samana. Johdonmukaisen yhteistyön myötä Sillan kasvu näkyy tasaisesti kaikissa kanavissa. Yhteistyön tuloksena Sillan tavoittavuus ja huomioarvo kehittyvät ja tuottavat myös selkeää liiketoiminnallista hyötyä.

Haluatko tietää lisää Markkinointi palveluna -toimintamallistamme? Lataa esite

Lue lisää tarinoita yrityksistä, joita olemme auttaneet eteenpäin

Opi ja kasva – lue lisää aiheeseen liittyviä sisältöjä

Pohdin tässä blogissa, mitä merkitsee, jos ei ole tunneälyä. Ja kuinka auki sekä...
Image showing Sanna Rautio 5 min read by Sanna Rautio
Vanhana radiotoimittajana (juttuja jo vuodesta 1973…) olen innosta puhkuen seura...
Image showing Petteri Väänänen 1 min read by Petteri Väänänen
Tammikuun alussa Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ilmoitti yhtiön tekevän me...
Image showing Antti Leino 4 min read by Antti Leino