Siirry sisältöön

Mielenterveysseura

RAKASTA LÄHEISIÄSI ENEMMÄN KUIN PUHELINTASI

Holy Mobile -kampanja

Lähtökohta

Kun älypuhelin saa liikaa valtaa elämässä, on tyypillistä, ettei ihminen useinkaan tunnista omaa tilannettaan. Puhelimen käyttö voi riistäytyä käsistä, mikä voi aiheuttaa vaikeuksia niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Mobiilin liikakäyttö tekee ihmisestä levottoman, ärtyneen ja epäsosiaalisen. Tämä heijastuu negatiivisesti sosiaalisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen. Mobiilin käytöllä on myös tutkimuksissa havaittu olevan yhteyksiä ahdistuneisuuteen.

Suomen Mielenterveysseura halusi ottaa kantaa kasvavaan ilmiöön. “Holy Mobile” -kampanjan tavoitteena oli herättää ihmisiä huomaamaan mobiililaitteen rooli omassa arjessaan: onko älypuhelin “ryöstänyt” liian suuren ja merkittävän roolin elämässäni tai läheisteni elämässä? Kampanjan kohderyhmäksi otettiin erityisesti lapsiperheet.

Ystävänpäivän ympärille ajoittunut Mielenterveysseuran "Holy mobile" - kampanja herätti ihmiset pohtimaan omaa suhdettaan älypuhelimiin. – Jotta muistaisimme kohdata läheisiämme myös aidosti, läsnäolevasti ja katsoa puhelimen sijaan heitä silmiin. Ilman mediabudjettia toteutettu pro bono -kampanja nojasi puhuttelevaan kuvaviestintään sekä pr:ään.

holy-mobile-1-1080x1024

Toivomme yhä useamman tiedostavan, missä tilanteissa tartumme mobiiliin. Teknologiaa ja sosiaalisia suhteita koskevien tutkimusten mukaan empatian määrä vuorovaikutuksessa vähenee, kun puhelin on mukana. Lasten sosiaalisten taitojen kannalta on tärkeää, että yhteisestä ajasta voidaan nauttia myös ilman ruutuja.

Elina Marjamäki, Suomen Mielenterveysseura

holy-mobile-2-800x1422

Strategia ja toteutus

Ystävänpäivän ympärille ajoittuva “Holy Mobile” -kampanja herätti ihmiset pohtimaan omaa suhdettaan älypuhelimiin, jotta muistaisimme kohdata läheisiämme myös aidosti, läsnäolevasti ja katsoa mobiilin sijaan heitä silmiin. Kampanjan nimi “Holy Mobile” on mukailtu käsitteestä Holy Bible ja se viittaa älypuhelimen saamaan asemaan ihmisen elämässä. Puhelimen käyttö muistuttaa usein asentoa, jossa ihminen rukoilee. “Älypuhelin on maailman suurin uskonto. Ei anneta sille sitä asemaa”, julisti kampanjaviesti.

Kampanja perustui tyylikkäisiin, harmonisiin kuviin, joissa ihmiset ovat asettuneet rukouksen kaltaiseen asentoon. Kuvan hartauden rikkoo älypuhelin. Kuva herättää huomaamaan, kuinka puhelimesta on tullut “epäjumala”, jonka puoleen kumarrumme ja jonka avaamaa maailmaa palvomme. 

holy-mobile-streetview
 
 
Kampanjaa ei sen teemasta johtuen haluttu tuoda aktiivisesti someen tai digimediaan; on elettävä kuten opettaa. Sen sijaan käytimme erilaista, kesken arkipäivän pysäyttävää mediavalintaa.
 
Kampanjan näkyi 11.–17.2.2019 suurimpien kaupunkien ulkomainonnassa paikoissa, joissa ihmiset aktiivisimmin kännykkää käyttävät: kaupunkien ydinkeskustoissa, vilkkaimmilla kulkuväylillä sekä liikenteen solmukohdissa.

HolyMobile_2_kamppi_800x800

 

Olemme saaneet Holy Mobile -kampanjasta runsaasti hyvää palautetta. Kampanja hienoine kuvineen ja iskulauseineen oli oivaltava tapa lisätä tietoisuutta siitä, milloin mobiilin käyttöä olisi syytä vähentää.

JUTTA KAJANDER, VIESTINNÄN ASIANTUNTIJA, SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA

Kampanja haastoi ihmisiä olemaan yhden päivän ilman älypuhelinta. Jos se tuntui henkisesti vaikealta, on hyvä pysähtyä miettimään omaa puhelimen käyttöä ja sen roolia arjessa. Mielenterveysseuran kampanjasivulla jaettiin asiantuntevaa tietoa ja vinkkejä, kuinka hallita mobiilin käyttöä.

Vahvojen kuvien lisäksi kampanja luotti viestinnän ja PR:nvoimaan. Mediakontaktoinnissa kohdemedioiksi nostettiin mahdollisimman laajalevikkiset mediat: iltapäivälehdet, televisio ja paikallismediat. Lisäksi kontaktoitiin vaikuttajia. Aiheen uskottiin kiinnostavan - koskettaahan se läheisesti lähestulkoon jokaista suomalaista.

Keskeinen osa kampanjan viestinnällistä näkökulmaa oli myös ajoitus. Ystävänpäivänä ihmiset ovat otollisia pohtimaan omia läheisiä ihmissuhteitaan sekä sitä, miten kohtaamme läheisiämme. Myös media kaipaa tuolloin uutta kirjoitettavaa ystävänpäivään liittyen.

 

Mobiilinkäyttö koskettaa meistä jokaista ja sen vaikututkset mielenterveyteen ja hyvinvointiin ovat kiistatta olemassa.

Tulokset

Aihe herätti ystävänpäivänä laajaa kiinnostusta. Kampanjan asiantuntija Elina Marjamäki kutsuttiin MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmaan keskustelemaan ilmiöstä. Asiantuntijahaastattelun jälkeen aihetta jatkettiin lähetyksessä kokemusasiantuntijan kanssa. Kaiken kaikkiaan teemaa käsiteltiin ystävänpäivän aamuna lähes parikymmentä minuuttia.
 
 
 
 

42 500€

Ansaitun median arvo

Myös muu valtamedia kiinnostui asiasta. Isot jutut teemasta tekivät niin Iltalehti, Seura, Hämeen Sanomat, Demokraatti, Markkinointi & Mainonta ja Keski- Uusimaa sekä moni pienempi lehti. Kaikkiaan mediaosumia tuli toimituksellisessa mediassa noin parikymmentä.

Kampanja huomioitiin myös vaikuttajien joukossa. Seuratuimmista vaikuttajista Karita Tykkä (35 400 seuraajaa) ja hyvinvointivalmentaja AdamaSofia mainitsivat kampanjan instagramissaan. Kampanja mainittiin myös Yksillä-podcastissa, joka on suosittujen bloggaajien Saran, Mariannan ja Elisan luotsaama podcast-sarja, josta starttasi jo kolmas kausi. Kuvien myötä kampanja keräsi jonkin verran myös somenäkyvyyttä. Ihmiset havaitsivat kampanjan tärkeän aiheen ja postasivat mm. havaitsemiaan kuvia ulkoa. 

Projektissa käytetyt taikavoimat:

Lue lisää tarinoita yrityksistä, joita olemme auttaneet eteenpäin

Opi ja kasva – lue lisää aiheeseen liittyviä sisältöjä

Ostajapersoonat ovat semi-fiktiivisiä kuvauksia ihanneasiakkaistasi. Muutaman os...
Image showing Sari Kämppi 3 min read by Sari Kämppi