Siirry sisältöön

Vieläkö painettu asiakaslehti toimii? Kolme havaintoa ja yksi vinkki

5.1.2018

vieläkö painettu asiakaslehti toimii?

Vuodenvaihde on ajankohta, jolloin erilaisten organisaatioiden edustajat kääntyvät puoleemme, kun he pohtivat oman asiakas-, jäsen- tai henkilöstölehtensä kohtaloa. Yksiselitteistä vastausta sille, tehdäkö edelleen painettua lehteä vai siirrytäänkö tuottamaan esimerkiksi jatkuvaa sisältövirtaa omiin digikanaviin tuskin kukaan osa antaa. Tässä kuitenkin muutamia huomioita ja tiedonmuruja, joita olemme koonneet asiakkaillemme pohdinnan tueksi.

1. Painetun lehden lukeminen on rentoutumisen ja keskittymisen hetki

Aikakausmedia ja 15/30 Research julkaisivat syksyllä tutkimuksen ”Aikakauslehtihetki”, jossa selvitettiin suomalaisten suhtautumista ja käyttäytymistä aikakauslehtiin liittyen. Kun tutkimukseen osallistuneita pyydettiin kuvaamaan olotilaansa painetun aikakauslehden parissa yhdellä sanalla, kärkeen nousivat sanat rentoutunut ja keskittynyt. Myös mm. Content Marketing Institute on Yhdysvalloissa tehnyt selvityksiä, joiden mukaan painettua lehteä julkaisevat organisaatiot katsovat painetun lehden olevan oivallinen väline. Se toimii erityisesti silloin, kun lukijan toivotaan uppoutuvan syvällisen tiedon pariin. Yhdysvaltalaisen Folio-lehden tuoreessa artikkelissa todettiin, että hetki painetun aikakauslehden parissa on omaa aikaa – toisille inspiraation hakuun, toisille syvällisemmän tiedon äärelle uppoutumiseen.

2. Painettu lehti on houkutteleva ja konkreettinen jäsenetu

Aikakausmedia julkaisi viime vuonna myös tutkimuksen ”Järjestölehtien merkitys 2017”. Sen mukaan suurimmat syyt julkaista painettua jäsenlehteä ovat lukijoiden toive saada painettu lehti ja lehden houkuttelevuus jäsenetuna. Haastateltavat arvioivat, että tulevaisuudessa painetun lehden merkitys korostuu taustoittavan ja syventävän tiedon tarjoajana. Tulokset myös kertovat, että painettu lehti on järjestöille digiversiota parempi kanava mainostulojen hankkimiseen. 

3. Lehti on keino erottautua

Content Marketing Instituten selvitys vuodelta 2016 kertoi, että 36 prosenttia yhdysvaltalaisista b2b-organisaatioista julkaisi printtilehteä. Lehteä julkaisevat organisaatiot kertoivat, että lehti tarjoaa heille mahdollisuuden syventää asiakassuhdetta ja rakentaa ajatusjohtajuutta. Lehti myös erottautuu digisisältöjen tulvassa, kun postin mukana työpöydälle tulee aikaisempaa vähemmän kilpailua. Maailmalla on jo trendi, jossa perustetaan uusia asiakaslehtiä palvelemaan nimenomaan asiakkaista parhaita tai korostamaan oman brändin laadukkuutta. 

Jokainen organisaatio on erilainen ja sen suhde kohderyhmiinsä uniikki. En tarjoaisi patenttiratkaisua painetun lehden kohtalosta kenellekään. Sen kuitenkin sanon, että jos painettu lehti edelleen nähdään tärkeäksi välineeksi osana sisältömarkkinointia ja asiakaspalvelua, siitä pitää ottaa kaikki irti. Yksinkertaisemmin se käy hyödyntämällä lehden sisällöntuotantoprosessia myös muiden kanavien ja kohtaamisten sisällöntuotantoon. Näin me olemme tehneet yhdessä printtiä julkaisevien asiakkaidemme kanssa jo vuosia. 

Sirpa Alhava

Sirpa Alhava

sirpa.alhava@avidlyagency.com

Sirpa vastaa Avidlyn sisältöliiketoiminnasta. Hän on tehnyt sisältömarkkinointia jo ennen kuin termi keksittiin.

Näytä kaikki kirjoitukset

Opi ja kasva – lue lisää aiheeseen liittyviä sisältöjä

Pohdin tässä blogissa, mitä merkitsee, jos ei ole tunneälyä. Ja kuinka auki sekä...
Image showing Sanna Rautio 4 min read by Sanna Rautio
Vanhana radiotoimittajana (juttuja jo vuodesta 1973…) olen innosta puhkuen seura...
Image showing Petteri Väänänen 1 min read by Petteri Väänänen
Tammikuun alussa Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ilmoitti yhtiön tekevän me...
Image showing Antti Leino 4 min read by Antti Leino